Sivut

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

CCLIX

Rakas

Sinä olet se jolle sanottuna se
kuulostaa eniten minulta

lauantai 25. marraskuuta 2017

CCLVIII

Ei:
- ole liian myöhäistä
- yksi ihminen voi kannatella koko maailmaa
- kannata katua, varsinkaan hymyjä
- ole väärin sanoa totuus
- mikään muutu vain toivomalla

torstai 16. marraskuuta 2017

CCLVII

miksi kukaan ei kertonut
mitä tällä kaikella ikävällä kuuluu tehdä

joka päivä unelmista luopumista

tiistai 31. lokakuuta 2017

Risteykset

olisi kai täällä ollut
helpompiakin
polkuja

lauantai 21. lokakuuta 2017

CCLVI

Koko syksyn oon vaan alottanut uusia laineja
22.06 ja miettinyt
miten kaiken vereslihan sais piiloon

(muumilaastaroitu sydän näyttää hieman hassulta)

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

CCLV

tähän aikaan yöstä
ei kannata miettiä
ketä sä rakastat

-

miten samalla kertaa on maailmavalmiiksi-päiviä,
ja niitä, kun juon teetä loputtomasti
jotta voisin pitää edes mukista kiinni
meistä en osannut

-

vastakkaiset asiat on totta yhtä aikaa
- pitäisikö sen lohduttaa?

lauantai 23. syyskuuta 2017

CCLIV

muistatsä
näistä on ennenkin selvitty,
syksyistä ja miehistä

maanantai 28. elokuuta 2017

Perillä

Sylissä,
ihoon sormenleveyden matka,
sieluun ei sitäkään

maanantai 21. elokuuta 2017

CCLIII

ja juuri nyt kun on sydämenmuotoinen rakko kantapäässä
taivas täynnä värejä ja joki kirkas

hymyilet

sunnuntai 6. elokuuta 2017

CCLII

millä tavalla on lohdullista
taantua lattianrajaan, syödä astiakaappia vasten ja maata ikkunalaudan alapuolella
tuijottamassa sadetta
- itsesikö luulet löytäväsi?

lauantai 29. heinäkuuta 2017

CCLI

kai se on siunaus
että on paikkoja
joista saa yhä mukaansa sen tietyn
haikeuden

että jotain oli

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Vähemmän kaduttaa rohkeus

puoliyö ja kaihon värinen taivas
enemmän elämässä kai kaduttaa ne tekemättömät asiat
ne asiat

puolikkaiksi jääneet halaukset
laiturilla juomatta jääneet aamukahvit
suutelemattomat hyvät yöt

katso vielä kerran

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Lähtemisiä

Joku näkee kaikki ne kyyneleet, kaikki hymyt ja halaukset
rautatieaseman seinät tietävät meistäkin melkein liikaa

Ja sitten kun aurinko ei enää niin häikäise
mina istun edelleen katselemassa lähdön tuntua,
kaikkia jotka lähtevät kiireesti saapuakseen halattaviksi jossain toisaalla,

ja kuvittelemassa että tulisit aivan yllättäen

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

CCL

onnellista on kun toisinaan
on vielä päiviä
joiden jälkeen sitä ajattelee
                 auringonpolttamana ja mieli kevyenä

voi kai tässä maailmassa joku vielä kestääkin

tiistai 13. kesäkuuta 2017

CCXLIX

onko niin että emme sano mitään
koska sanottua
ei saa 
takaisin

lauantai 20. toukokuuta 2017

Kevät III

Eikä sitten enää tarvita
ketään toista
kun muistaa miltä tuoksuu toukokuu,
miten hiljaisuus väreilee puissa ja
hiuksia pyörtävä ahava aavistaa jo kesää
varjossa nurmella aamukastetta

mutta sisällä hehku,
onni omassa hymyssä

tiistai 16. toukokuuta 2017

CCXLVIII

kaikki kai me ollaan vähän vinksallaan,
kuka mihinkin, keneenkin

-

mietin vain että mitä sinä meistä muistat

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Uutisia 2

Tähän pitäis olla hienot saatesanat, mutta kerrankin vetää hiljaiseksi. Enkä minä kuitenkaan soita -kirja löytyy Mediapinnan verkkokaupasta.

Ps. suoraan sähköpostilla runovalahdyksia(at)gmail.com voit tilata omistuskirjoitusversion!

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

CCXLVII

ja kun maailma ei sitten loppunutkaan
hän jäi ikkunalaudalle istumaan
tuijottamaan aamuyön tunteja,
puolituttuja autoja vesisateessa
hymyili joskus
pölykerroksen alle hautautuneelle anopinkielelle
toivoi että pilvet liikkuisivat

ja kun maailma ei sitten loppunutkaan
hän opetteli jälleen hengittämään

torstai 6. huhtikuuta 2017

CCXLVI

silitä hartioilta pois
kaikki nämä pitkät päivät
ja ota mukaasi kaikki tämä rakkaus
jonka vahvin saa kantaa

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Uutisia

NO NYT.
Kuulkaas rakkaat, mun runokirja Enkä minä kuitenkaan soita ilmestyy tänä keväänä. Tilaan kirjoja omaan myyntiin heti kun saan 20 kappaleen minimimäärän täyteen, eli nyt voi haluamaansa kanavaa pitkin ilmoittaa mulle mikäli haluaa teoksen itselleen. Hinta on 25 euroa (sis. postit) tai 20e ilman postitusta.

Sydänsydänsydän kaikille teille jotka ootte kulkeneet mukana tähän asti.

torstai 30. maaliskuuta 2017

CCXLV

ole sinä se valo
ole hiuksia pyörtävä ahava
joka jättää poskille punan
iholle ikävän
ole hyvinpitelevät kädet

sillä nyt sen voi jo sanoa:
olemme selvinneet pimeästä

tiistai 21. maaliskuuta 2017

CCXLIV

laita silmät kiinni
h e n g i t ä
et kuitenkaan voi muuta kuin luottaa
t o i v o a

maanantai 13. maaliskuuta 2017

CCXLIII

On jo maaliskuu
makuuhuoneen varjot lankeavat oudosti
pidän itse itseäni kädestä
illoissa kesän valo

Ehkä tänä keväänä jään henkiin

torstai 2. maaliskuuta 2017

CCXLII

Sinussa on vahattu taivas
puremia pakkasesta
sulaveden purot ja aamuauringon säteet

tuoksu kuin koti ja silmät
heijastavat kaikki tärkeät vastaukset
joita minä kysyn uudelleen ja uudelleen
melkein hengittämättä

torstai 23. helmikuuta 2017

Vaarallista

sinä
kun katsot noin
ja minä
kahden viinilasillisen jälkeen

torstai 16. helmikuuta 2017

CCXLI

aamulla
kosteat silmäkulmat muistaa
mihin ilta loppui
mistä alkaa ikävä

lauantai 11. helmikuuta 2017

CCXL

onko sen enempää oikein
rikkoa sydämiä
vahingossa

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Mahdollisuuksien avaruus

suojeletko sinä minua
meitä
kasvojen menettämiseltä

*
emme tapahdu tyhjiössä
meidän välillä on jännite
rakkausavaruus

*

jätä kätesi siihen
enkä minä tiedä
miten hengittää

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

CCXXXIX

tuon katseen jälkeen
en osaa enää muuta kuin huokauksia
ja jättää käteni tähän

maanantai 23. tammikuuta 2017

CCXXXVIII

katsotko aina kaikkia noin
näetkö
miten paljas sydän sykkii

Rakkauden käyttöohje

Lue ohje huolellisesti ennen rakastumista.
Tässä ohjeessa kerrotaan, kuinka rakkautta käytetään, miten sitä säilytetään, ja mitä mahdollisia haittavaikutuksia sillä voi olla. Säilytä ohje myöhempää tarvetta varten.

1.  Mitä rakkaus on ja miten sitä käytetään?
Rakkaus on yhtäältä syvää kiintymystä ja toisaalta aivokemiaa. Rakkautta käytetään säästelemättä, iloiten, toivoen, lohduttaen, luottaen, pyyteettömästi, toista ajatellen ja suurella sydämellä. Rakkauden töissä ei ole ikärajaa.

2. Ajaminen ja koneiden käyttö
Vastarakastuneilla voi ilmetä tilapäistä heikentynyttä ajokykyä (kts. Mahdolliset haittavaikutukset), mutta pitkään jatkuneen rakkauden käytön ei ole raportoitu vaikuttavan ajamiseen tai koneiden käyttöön.

3. Säilytys
Rakkauden säilyttämiseen tarvitaan tahtoa ja tekoja, lempeää puhetta ja intohimoa. Rakkaus tarvitsee kasvaakseen riittävästi happea ja tilaa, mutta tärkein kaikista on hyväksyvä läsnäolo.

4. Mahdolliset haittavaikutukset
ajoittainen huimaus tai heikko olo
- voi aiheuttaa myös tilapäistä ruokahaluttomuutta tai unettomuutta
- näkö- tai aistiharhat (esim. vaaleanpunaisuus, pumpulisuus)

HUOM / OBS
Rakkaus vahvistuu vain käyttämällä.

perjantai 13. tammikuuta 2017

Enkä minä kuitenkaan soita

sillä jälkeenpäin
minusta ei lopulta ollut
kuin laskuhumalassa
toivomaan
että et sittenkään olisi mennyt

jälkeenpäin
minä en lopulta enää
osannut kuin ihmetellä
miten

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

CCXXXVII

Entä kaikki ne aamut
jolloin heräsimme yksin
mutta toisiamme ajatellen