Sivut

torstai 31. joulukuuta 2015

CLXXXVI

kannattaisi useammin
herätä 6.15
kuunvalossa ikäväkin on

                                                                        paljon kauempana

lauantai 26. joulukuuta 2015

CLXXXV

3
jos olisin joululahja
paketoituna kuusen alla
ottaisitko minut
vasta viimeisenä
avaisit
teippi kerrallaan
piilossa katseilta

CLXXXIV

2
vaikka kaiken muun unohtaisin,
en sitä
miten kosketus tekee sanattomastakin täyden

kuusen kynttilöiden kajossa
käsi kädessä

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

CLXXXIII

1
olen unohtanut
miten puhutaan

onneksi ihot eivät tarvitse sanoja

perjantai 18. joulukuuta 2015

Niin kaunista että siitä pitäisi kirjoittaa

satunnainen valikoima joululauluja
(tontuntehtäviä ja joulu tuo taas luoksein rakkaat)
kauniita valoja kaikkialla
lomaonni aivan pian, enkä minä siltikään saa
sanoja ulos suustani

maanantai 7. joulukuuta 2015

CLXXXII

olen jälleen alkanut
leikellä lehdistä sanoja
itkeä iltaisin
ikävää ja vähän pelkoakin

vaikka useimpina aamuina
olen silti alkanut hymyillä

CLXXXI

ostin joulukortin jossa sanotaan, että kaikkien aikojen toivotuin lahja on rakkaus
puhumme samoilla sanoilla
eri asioista

aurinko häikäisi tänään kuin kevättaivaalta
eiköhän tämä tästä

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

CLXXX

vaikka murehtisit
koko maailman murheet,
ne eivät silti vähene

älä huolehdi, rakas.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Olemme vain ihmisiä

niin monia asioita
joita ei koskaan sanottu
kirjeitä joita ei ikinä lähetetty

älä anna
minun jäädä
kuiskaamattomaksi 

CLXXIX

inspiraationvärinen taivas
bussit on puolityhjinä jopa siedettäviä
                 ja silloin on aina aikaa ajatella
miten onnellinen
voi pieni ihminen välillä olla!

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

CLXXVIII

aamuja räntäsateessa, bussin ikkunassa
kaikilla on kiire
sateenvarjo jäi sun luo
aloitan lauseeni liian usein kielloilla
en aina jaksa uskoa --

jos ei ole absoluuttista tyhmyyttä
voiko olla absoluuttista rakkautta?

perjantai 20. marraskuuta 2015

CLXXVII

Aina jotain jää
suudelmasta, sanomatta
sinusta                        minuun

Aina marraskuussa
yksi perjantai
vain päiväunille
aina signeerauksella                     sinun

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

CLXXVI

Toivottavasti muistat:
silloin kun yritän kadota

tarvitsen
vain käsiä
jotka muistuttavat
miksi olla tässä

Arkistojen kätköistä: 5

ja sinä päivänä maailma heräsi eloon
kun syksy, elämä ja sinä
kävitte päälle kunnon voimalla

...

Sarjassamme uusia aluevaltauksia: Välähdyksiä löytyy myös Facebookista!

maanantai 16. marraskuuta 2015

CLXXV

iho muistaa
muistaa senkin
mitä ei sanottu

iho muistaa
yön vielä aamulla
kosketuksenikävän

iho muistaa
kädet
ja ihon

perjantai 13. marraskuuta 2015

Inhimillisyyteni

opettelen muistamaan
ja luovuttamaan,
rakentamaan
                 muureja, kuoria, suojauksia

olemaan epätäydellisempi

ja yritän muistaa
että ehkä joskus
jonkun
olisi hyvä nähdä
minut

CLXXIV

valot syksyssä
värit ikkunassa
suurempi aallokko
                 hyvässä ja pahassa

miten valtava spektri kaikkea

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Carmina tibi II

minun seinäni
ovat kirkuvan tyhjiä
mutta täynnä sinun tuoksuasi

minun unelmani
olivat ennen niin vähäpätöisiä
kaunista aamua, välipalasuklaata, viiniä ennen sulkemisaikaa
nyt minun unelmissani
ei muita näy

*

ja niitä aamuja ei voi millään korvata, älä edes yritä
emmekä me
ole yhtä mieltä oikein mistään
mutta valta on aina jollakin, se otetaan
ihan kuin toiset ripottelee karismaa aamukahviinsa


ja minä olen valta
vaikka tulkintani
potentiaalisista katseistasi
on vain vallankäyttöä

CLXXIII

Elämä on epävarmaa

kaikki on hetkestä kiinni
epävarmuuttasi voit hallita,
elämää et

hengitä
(typerä neuvo astmaatikolle)

tiistai 3. marraskuuta 2015

CLXXII

1
minä pelkään,
pelkään päättymättömiä aamuja
pakkasen haurastamaa jäätä kaamosta
sydänsuruviiniä paperinenäliinoja ja että en kelpaakaan

2
viisi minuuttia ennen herätyskelloa
sydän on paljaimmillaan
pidä siitä huolta

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

CLXXI

Lohdullisuutta on koko maailma täynnä:
jos jokin on mahdollista,
se todennäköisesti tapahtuu

perjantai 30. lokakuuta 2015

CLXX

Kaikki tärkeät asiat
on jo sanottu
jos ei vaan puhuta
ikävästä
Nyt

maanantai 26. lokakuuta 2015

CLXIX

Aamunpaljas kaupunki,
kuura ei vielä peitä
lehdet ovat jo luovuttaneet

Niin kuin minä:
en varma
enkä valmis
mutta toivoa täynnä

lauantai 24. lokakuuta 2015

CXVIII

sanat on kadonneet
kun olisi niin paljon sanottavaa

hymyile
koske

perjantai 23. lokakuuta 2015

Carmina tibi

I
onnellinenkin ikävä
vetää sydämen
ihan vereslihalle

ei askeltakaan enää


II
syksy silmälaseissa
makaan maassa, vaahteranlapsien ympäröimänä
tuletko?

ennen kuin ensilumi ehtii


III
äläkä luule rakas
että lakkaisin muistamasta ihoasi
kun et ole ottamassa
ikävästä kiinni

ennen kuin lähden

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Hypoteesi

Facebook-sukupolvi löytää toisiaan
solmukohdista, milloin mistäkin
lakkaan olemasta animal rationale

löydän itseni aamupalalta sun keittiöstä

tiistai 13. lokakuuta 2015

Iho tekee ihmeitä

teen kollaasin siitä
mitä muistin eilisaamuna käsistäsi, sormistasi, selästäsi
luentolehtiön reunassa marginaalit ovat tyhjiä
vain tiistaisin (yöt muualla ovat pitempiä) ja illat niiden jälkeen
eivät ikinä pääty

*
aamuisin syön grahampullaa sängyssä ja juhatapio laulaa ja
teen kollaasin kaikesta
mitä muistin eilen

rivit ja ruudut lakkaavat olemasta, kirjaimet muuttavat muotonsa
en illalla tiedä mitä minulle on tänään puhuttu
marginaalit ovat valkoisia vain tiistaisin
niin täynnä sinua
ja teen kollaasin siitä mitä muistin eilen

*
kirjoitan sanoja peräkkäin väärässä järjestyksessä ja flow
on suurimmillaan luennolla klo 08.32

ruudulla näen sun pisamat ja aion lukea slidet sulle iltasaduksi:
sinä vain kuuntelet etkä
huomaa miten sirpaleinen minä
oikeasti olen,
erikeeper on loppu ja minä
teen vain kollaasia siitä mitä muistin eilen

perjantai 9. lokakuuta 2015

CXVII

avaat sälekaihtimet
väität että maailma odottaa eikä
meillä ole kiire
ollaan vaan tässä

Onnen kyyneleet

lokakuun aurinko aamuelämä
pitkä suudelma nauru
yön tunnit runo joka ei valmistu ikinä
ja sinä

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

CXV

Ja sitten eräänä päivänä
teen jotain mihin en tiennyt pystyväni

olen elossa

CXIV

muistithan
tänäänkin
hymyillä

myös itsellesi

tiistai 29. syyskuuta 2015

CXCIII

tuijottaa riippumatossa kuutamoa
herätä painajaiseen
halata puuta
olla niin onnellinen
kyyneleet silmissä
ja rakastaa
tätä kaikkea

perjantai 18. syyskuuta 2015

Usko toivo rakkaus

1
se miten asiat vaan seuraa toistaan
ja joku aamu taas muistan kiittää

2
se että tuntematon halaa mua
ja toivon että vielä tavataan

3
se miten kodilta voi tuntua
vaikka viis minuuttia sitten tulin

CXCII

Yölamppu tekee
silmäripsistä varjoja seinään
sun etusormi hiipii mun selkärankaa pitkin

Saattaa olla
että jonakin sateisena aamuna
mulla on vähän ikävä
sun viereen ja kuuntelen
ikkunan alla keskustelevaa harakkapariskuntaa

lauantai 12. syyskuuta 2015

CXCI

en muista
milloin viimeksi olisin
itkenyt

onko se nyt sitten onnellisuutta

perjantai 11. syyskuuta 2015

CXC

yhtenä aamuna
kaikki on kaunista ja kirkasta
sumussa näen selvästi
miten tästä on äkkiä tullut koti

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

CLXXXIX

Kun mä olin pieni mulle sanottiin et haavan parantuessa
iho muuttuu siltä kohdalta kovemmaksi

mutta kukaan ei kertonu
että sydämelle käy niin myös

perjantai 4. syyskuuta 2015

Elämä (ihan vaan onnesta)

toivoa uskoa unelmoida
nauttia nauraa rakastella
juopua välittää uskaltaa
suudella hullutella ikävöidä
onnistua itkeä hidastaa
rakastaa

maanantai 31. elokuuta 2015

Maailma on niin ihmeellinen, että melkein pelottaa

Miten niin tavallisista
voi jäädä
niin kauniita muistoja.

Horisontissa

1.
muistatko
miten samettia ja silkkiä riisutaan
kun auringon uudet säteet ovat jo
aivan nurkan takana ja meidän
on kaikki rakkaus
taivaan ja maan välillä


2.
ja silloinkin kun maailma ei enää
meitä kuuntele
meissä on toisiemme jäljet

ja minä tiedän että sinä selviät

CLXXXVII

etsi
kokeile
uskalla

lähtemiset ovat sitä
mitä joskus tarvitaan
että ei enää pelkäisi
                 muistaisi

keskiviikko 26. elokuuta 2015

CLXXXV

(Lainaus: Mark Twain)

äläkä koskaan
kadu mitään
mikä sai sinut
hymyilemään

en
enkä mä oikeastaan
enää
tässä elämässä
muista miltä sä näytit

maanantai 24. elokuuta 2015

CLXXXIV

taisin ehkä rakastua
tähän kaupunkiin

ja elämään

perjantai 21. elokuuta 2015

Ainoa mitä tarvitsen

ole minulle
ihminen
nyt

maanantai 17. elokuuta 2015

CLXXXIII

Hetken ajan
unohdan
maailman

sen mitä me ei olla
miksi me ei tulla
ja mitä ei kuvitella

kerrankin
on vaan ihminen
joka pitää kiinni

ja kuuntelee

sunnuntai 16. elokuuta 2015

CLXXXII

Yritän oppia
että ihmiset

voi välittää
ihan muuten vaan

keskiviikko 12. elokuuta 2015

CLXXXI

miten sitä joskus on vaan niin kiitollinensiunattuonnellinen,
ihan vaan elämästä
auringosta suklaasta rakkaista ex tempore-elämästä
väreistä muistilapuista arjesta luonnosta

Ja arvaa mitä:
osaan olla onnellinen
vaikket sä olekaan muuta kuin muisto

perjantai 7. elokuuta 2015

Älä vittu ikinä rakastu

syön jäätelöä ihan vaan että olis jotain tekemistä, luen Ruusuja Rosa Luxemburgille ja
leikin uskovani Tabermannia, vaikka oikeesti ainut
mitä opettaisin itelleni just nyt
                                                    älä vittu ikinä rakastu

pidän mörkömukista kiinni ihan kuin se ois viimeinen mitä mulla on, käsivarret kylmenee vanhassa t-paidassa ja surffaan huutonetissä
ihan vaan että

                 älä vittu ikinä rakastu

Myöhäistä.

tiistai 4. elokuuta 2015

CLXXX

Kaksi vuotta
nuoremmalle minulle
sanoisin juuri nyt

älä pelkää niin paljon

torstai 30. heinäkuuta 2015

CLXXIX

Ja sitten tulee ilta
jolloin luulet kaiken olevan ohi

ilta jolloin
ikävä iskee lujimmin

CLXXVIII

Mun sydän on niin saatanan vereslihalla,
että älä tule lähemmäs


sorry. (enkä tiedä pyydänkö enemmän anteeks iteltäni
vai sulta.)

perjantai 24. heinäkuuta 2015

CLXXVII

Rakastatko sä mua myös niinä iltoina
kun mulla on ylisuuret villasukat, olen hukannut silmälasini ja
huonosti sheivatussa kainalossa kasvaa yksi harhakarva?

Rakastatko sä mua myös niinä iltoina
kun tarvitsen jonkun joka keittäisi teetä ja voitelisi valmiiksi sämpylän,
hieroisi naiseuden runtelemia jalkojani ja pitäisi kiinni kunnes nukahtaisin?


Ja unohdinko mainita: tämä on kaikki tai ei mitään.

torstai 23. heinäkuuta 2015

CLXXVI

Toisina aamuina
muistan sinut 
heti unesta seuraavana
kerään kyyneleitä
tyhjään teemukiin

Toisina päivinä
jaksan iltaan asti ennen kuin
poskilla juoksevat pisarat

kuin eivät olisi 
koskaan kuivuneetkaan

CLXXV

liian usein
jää sanomatta:

kiitos,
kaikesta.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

...

Nyt välähdyksiä löytyy myös https://instagram.com/runovalahdyksia/. Hupsista.

Luvassa ainakin vanhoja arkistonostoja, kenties muokattuja versioita blogin taipaleelta ja enemmän lainattuja sanoja viisaammilta.

Arkistojen kätköistä: 4

Ei voi saada 
tähtiä taivaalta
jos makaa maassa.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

CLXXIV

mä voin hymyillä
ja flirttailla ja nukkua
toisen kainalossa

mutta
Halla ja etelätuuli
saa mut puristamaan
ostoslistan nyrkkiin

nukkumaan mennessä
puren peukaloon punaiset jäljet

CLXXIII

taidan silti itkeä enemmän
                 itseäni
kuin meitä
älä ota henkilökohtaisesti

Teflon

olen oppinut
hiljaisuuteen
olemaan välittämättä

kun pelkään myöntää
ettei enää tunnu
miltään

tätähän sä tilasit

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

CLXXII

kuvittele
vielä kerran
meidät kesäyöksi
heinäkuun hämärään

kuvittele
vielä kerran
kielet tanssimaan
samaan tahtiin

kuvittele
ihoni käsiisi
ja katso

minua silmiin

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

CLXXI

juoksen vapaana,
edelleen sillä yhdellä suoralla
kyyneleitä pakoon

illalla kietoudun peittoon ja
liimaan kädet kylkiin
että muistaisin
mihin minä
lopun

ja mistä alkavat muistot

torstai 2. heinäkuuta 2015

CLXX

kiitollinen, siunattu, onnellinen

neljä päivää kuplassa,
ihmisiä, naurua, seikkailua
(ja se miten sä et enää
pilannutkaan mun
kaikkea)
ja lopulta se yksi:

hyväksytty

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

CLXIX

Miten kevyesti
osaatkaan koskea

Miten paljon
sillä voikaan
sanoa

maanantai 22. kesäkuuta 2015

CLXVIII

Laitoin
nyyhkysoittolistan
pyörimään

ja unohdin itkeä.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

CLXVII

Välillä mietin,
miksei pieniä hyviä hetkiä
voisi muistaa pidempään


kun kuitenkin muistan
miten katsoit
minuun
kuin ensimmäistä kertaa

vaikka se oli viimeinen,
kipua täynnä

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Ihmissuhdekemiaa

sä tekstaat mulle
kännissä
jouluisin ja mä
sulle
juhannuksena

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Todellinen

jos et voi olla läsnä toiselle
ole olemassa
edes itsellesi

Arkistojen kätköistä: 3

Elän menneessä
eniten silloin
kun kukaan
ei ole halannut minua
tähän aamuun

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

CLXVI

iltaisin
kokoan itseni
lattialta
ja hätistelen
toiveet takaisin
sängyn alle
ennen nukahtamista

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

CLXV

On tavallisia sunnuntaita ja sitten on niitä
jolloin aloitan kymmenen viestiä joita en kuitenkaan lähetä, enkä soita kenellekään,
kun hiljaisuus on tekosyy kolmansille päiväunille ja iltapalaksi tarjoillaan
suklaateetä ja jo jääkaapilta maistuvaa kurkkua,

kun halipula kulminoituu siihen että kasaan sänkyyn koko vaatekaapin sisällön.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Muisto muiden joukossa

olet minulle enää
sormi solisluun kuopassa
sointu kertosäkeessä
sokaistunut silmänräpäys

tiistai 2. kesäkuuta 2015

CLXIV

Näin unta
että sormesi piirsivät
minut taas todeksi

ilmaan ja ihoon

kieltäydyin heräämästä mutta
aamu ei antanut
vaihtoehtoja

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

CLXIII

Tänään olen valmis,
olen valmis maailmalle
nyt
kun
kesäsade on enää pisaran verran
kaipausta
ja loput
toivoa

Tänään astun maailman autoon
ja sinä
voit
jatkaa
omaa tietäsi


Maailma, minä olen valmis!

lauantai 30. toukokuuta 2015

CLXII

onnellisuus on sitä
kun jäljellä ei ole muuta kuin
mustat silmänaluset, liian pitkät kynnet
rypyt ja näpyt,
kaikki naamiot on riisuttu

ja toinen on silti siinä.

torstai 28. toukokuuta 2015

CLXI

Kerään muistilappuja
tietokoneen näppäimistön ympärille

onks enemmän pelättävää siin et voi tehdä virheen
vai et sen tekemättä jättäis

katson iltapäivällä vaaleansinistä taivasta
vihreitä koivunlehtiä
auringonsäteitä
ja maailma on vaan mun

elämä ei muutu ellei sitä muuta itse


(Ylin lainaus Tuomas Kauhanen: Kultasii aikoi.)

CLX

Ehkä koti on siellä
missä on hyvä olla
vaikka tuntuisi pahalta

maanantai 25. toukokuuta 2015

Älä aina odota niin paljon

ihan hyvin
on joskus
ihan riittävästi

maanantai 11. toukokuuta 2015

CLVII

LOVE THE WAY YOU LIE

loppujen lopuksi
minä olen se
joka täällä valehtelee

edelleen

itselleen

perjantai 8. toukokuuta 2015

CLVI

Keväällä kaikki on kaunista,
ikäväkin

En vain ole varma
haluanko muistaa vai unohtaa

kyyneleet päättävät puolestani
ja koivut ovat vihreitä niin kuin silloinkin.

En minä näitä siltoja halua polttaa

en halua jäädä
mutta pelkään lähtemistä

ymmärrätkö?

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

CLV

En sano
ettenkö tuntisi
sinua kohtaan
mitään

en usko
että sinäkään
selvisit kolhuitta


mutta rakas: minä en enää
sinun haavoistasi huolehdi

Arkistojen kätköistä: 2

Vähän naurattaisi
pelkästään siksi
miten katseesi
kulkee
ja vappu kuplii
minussa

torstai 30. huhtikuuta 2015

CLIV

Nukun poikittain parisängyssä
kylpytakki yllä

tyhjät viikonloput
ovat liian kylmiä
yöpuvun pukemiseen.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

CLII

Ajelen pölyisessä kaupungissa
kohti auringonlaskua
ja mielessä
pyörii kuvia
sinusta, vuosia sitten


hätkähdän:
onko tämä todella elämä jonka haluan?

lauantai 18. huhtikuuta 2015

CLI

Sietäisit hävetä
samoilla lauseilla
isket kaikkia vastaantulijoita

vai onko vika sittenkin niissä
jotka yhä uudelleen ja uudelleen
uskovat lupauksiisi

Arkistojen kätköistä: 1

Jospa tänä vuonna
puhdistuisin
samalla kun lumi sulaa

voisin aloittaa alusta ja olla itkemättä
liikaa
ja rentoutua ja unohtaa ja nauttia
sillä joka kevät tämä on jotain yhtä ainutkertaista


miksi en muista sitä?

perjantai 17. huhtikuuta 2015

CL

tässä keväässä
on jotenkin
puolet liikaa
kaikkea
(muistoja)
niin monta haituvaa
joista on vaikea pitää kiinni
yhtä aikaa


mä haluaisin edelleen
olla kuustoistakesäinen

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

CXLIX

Musta on tullut se joka muistaa
ostaa muumirooibosta mutta ei
hammasharjaa

olen se joka kirjoittaa huonossa asennossa muistiin
välähdyksiä
                 siitä arjesta
                 josta ei aina niin välittäisi (paitsi joskus maanantai-iltaisin)


mutta ei sitä ostoslistaa
koska muumirooibosta kyllä muistaa ilmankin.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

CXLVIII

Ihmisten keskellä
väkijoukossa
on usein
eniten yksin,
ei ketään kohdattavaa,
kukaan ei vilkuta risteyksessä
tai huuda
odottamaan.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

En halua kotiin

Vaikka sydämeni kuuluu pohjoiseen,
Helsingin joka kahvilasta saan
kolme ja puoli säettä runoihin
hukun massaan niin että kipu katoaa
ja makustelen kardemummateetä ja appelsiinimehua kanssasi Forumilla


ja sinusta minä kirjoitin koko viime yön.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

CXLVII

Vaikka mun paita näyttää siltä
kuin olisin kolmannella kuulla raskaana,
yks aamu mä istuin bussiin ja tajusin
miten paljon oon oppinu.

torstai 2. huhtikuuta 2015

Torstai-iltaisin

nauramme yhdessä ja keskityn vain näyttämään mahdollisimman hyvältä,
eikä kukaan jälkeenpäin tiedä
miten tärkeitä
pieniä hetkiä
tapahtuu joka sekunti

ja siksi minulle tuli kiire
kesken Kiasman kolmannen kerroksen
kirjoittaa ylös kaikki se mitä muistan sinusta

ja ennen kaikkea itsestäni

ja miten mustavalkoista kaikki voikaan olla
niinä pieninä hetkinä
kun ei ole olemassa oikeaa tai väärää
On vain iho ihoa vasten

maanantai 30. maaliskuuta 2015

CXLVI

Ahdistus ja kevään haju
lyövät keuhkot kasaan

kiihdytän askeleita
ettei muistosi
saisi minua
kiinni

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Käsi

Psykologian tunnilla kerrottiin
että ihminen tarvitsee kosketusta
ja uutisen mukaan suomalaisten pitäisi koskettaa toisiaan useammin

ja silti
saattaa kulua
viikkokausia

niin etten elä
kun kukaan 
ei ole tekemässä minua eläväksi.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

CXLV

Minä pelkään
että jonakin heinäkuun helteestä huurteisena
aamuna en enää
tunnista
aamu-unista profiiliasi keittiössäni.

CXLIV

avasin silmät
ehkä ensimmäistä kertaa
neljään ja puoleen
kuukauteen
ja muistin

miltä tuoksuu
toukokuu

perjantai 20. maaliskuuta 2015

CXLIII

Aurinko on raaka
ja julma
ja


se näyttää
miten kaipuu               kipu
kiinnittyy
seiniin
eikä sitä pestä pois
häikäistyneimmiltäkään
kasvoilta.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

CXLII

Mutta jos
joka tapauksessa
sattuu

eikö ole
parempi
elää ensin?

CXLI

Kolmesta viime viikosta muistan vain
linoleumin posken alla
kädet lantiolla


ja sen miten kasasit
minut muumimukien sirpaleista
älä
katoa
tänäänkään

lauantai 7. maaliskuuta 2015

CXXXVIII

Ikävä on sitä
että nojaan seinään
pysyäkseni pystyssä
ilman sinua.

Eniten pelkään unohtamista

Unohtamisen ja muistamisen raja
on
niin hiuksenhieno
että tunnistan vain sen
miten sattuu.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

CXXXVI

Illat ovat valoisampia
mutta öisin on
maaliskuukin vielä
synkkä

Puristamme toisiamme kuin hukkuisimme,
me molemmat muistamme edelleen
miten aamuyön valon raja
lyö kaiken säpäleiksi

Jos vielä
tämä suudelma
jotta muistaisin

ja jotta et luulisi
olleesi yhdentekevä

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Kirje

Elämältä minulle

Muista useammin
kehut ja kiitokset

Naura enemmän

Kuvittele vähemmän
kauhuskenaarioita
                 kyllä ne osaavat toteutua itsekseenkin
Mutta älä,
herrantähden,
luule
voivasi suorittaa tätä kaikkea
ja olla
pettymättä koskaan!


Ja tiedä
että en minä katoa
vaikka hetkeksi
hellittäisit

Kaikella rakkaudella,
ainoa elämäsi.

Ps. Menneisyytesi ei tarvitse
sinua
vaan
tulevaisuus.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Maaliskuun väri on keltainen

nastat narskuu asfalttia vasten
                 kevät on tullut äkkiä
mä juoksen
hengitän
olen
eikä mikään mahti maailmassa
sais mua pysähtymään
koska elämä on
ihan pian kohdalla

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Sen opin sinulta

Irrota
otteesi
siitä
mistä et enää iloitse


On tuhlausta
pitää väkisin
kiinni

tiistai 24. helmikuuta 2015

CXXXV

Joogatreeneissä käsketään
hengittämään ulos selän kautta


minun selkäni
huutaa iltaisin
parivuoteessa vasemmalla puolella
et kai nukahtanut vielä

CXXXIV

Tuuli syöpyy luihin ja ytimiin asti
hartioista
jotka vielä muistavat
sormiesi pehmeät painaumat.

maanantai 23. helmikuuta 2015

CXXXIII

Ota minut
vielä kerran viereesi
äläkä
päästä irti
että en vahingossa
lähtisi
tuulen mukaan

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

CXXXII

odota,
annetaan toisten
mennä
ja tehdään
tästä yöstä
tavallista pidempi
ja todellisempi


pimeä kietoo meidät syliinsä
ja
sinä
minut

Näkymätön

En enää tiedä
missä olen eniten hukassa

en ole kokonainen missään,
minua ei näy
eikä sinuakaan.

CXXXI

alan vähitellen ymmärtää
niitä biisejä
joissa ajetaan
koko


heijastuksesi
näkyy juuri
öljylampun valossa
en hengitä
äläkä sinä
katoa
vielä

-
Ps. Tänään blogi on vuoden vanha. Mihin tää aika katoaa?

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Onhan se ikäväkin oikeastaan aika pirun kaunista

Tässä kirkkaassa kaupungissa
tässä auringossa
kun taivas kiiltää ja
hengitän kevättä,

muistot kulkevat mukana
vaivatta

tiistai 10. helmikuuta 2015

Kädet, jotka puuttuvat

Erityisesti
leuan ja kaulan
rajalla
korvanjuuressa
on sinun kosketuksesi paikka

ja

tyhjyys

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

CXXVIII

hän kertoo keittävänsä edelleen
aamuisin kolme kuppia kahvia
sille miehelle, joka lähti jo puoli vuotta sitten

ja minä avaan suuni sanoakseni muutaman valitun sanan
miten naurettavaa
ja tajuan
että niin keittäisin minäkin
jos sinä olisit juonut kahvia

CXXVII

pidä molemmin käsin
kiinni
jokaisesta aamusta
jonka saat

ei tämä ehkä ole 
mikään tivoli
mutta
jos jaksat jonottaa
pääset maailmapyörään

torstai 5. helmikuuta 2015

CXXVI

päivä päivältä
valoisampi maailma
on päivä päivältä
kauniimpi
todempi
enemmän olemassa

ja niin olen
minäkin

Tervetuloa rakas

Perjantai-iltaisin puoli viideltä
suljen maailman ulos tästä kuudentoista neliön asunnostani
ja päästän sinut sisään

tiistai 3. helmikuuta 2015

CXXV

Iltayöllä kun normaalit nukkuvat
maailmassa ei ole muita
sinä

kuuntelet
kysyt
ja olet

olet
siinä
iholla ja
katseesikin kuuntelee

ja minä
rakastan

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

CXXIII

tiesitkö,
joskus olisi helpompaa
jos pitäisit pettymyksistä kiinni
yhtä lujasti
kuin
rakkaudesta

perjantai 30. tammikuuta 2015

Ilkeintä vähään aikaan

sä olet oikeestaan aika bitch
pyörität persettä
ja silmiä
oikealle ja vasemmalle
kaikille kaksilahkeisille
vain koska ne on korvikkeita
Sille Oikealle

CXXII

toiset ikuisuudet
kestävät kauemmin
pitempinä
kovempina
kylmempinä
kuin toiset

sun kanssasi
neljä minuuttia
radiohiljaisuutta

tuntuu yhtä loputtoman pitkältä
kuin diashow aamukahdeksalta, hiljalleen päähän
nouseva mansikkalimesiideri tai vaellus 
Utsjoelta Hankoon

tiistai 27. tammikuuta 2015

Lohdullista

että en ole ainoa
johon sattuu

että sydämessäsi
on kynsieni jäljet

sillä siitä
olen luopunut.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Koko totuus

minun totuuteni
on kokonainen
vasta sinun lähelläsi

CXXI

näet vain sen mitä haluat
otat aina juuri sen mitä tarvitset
etkä tyydy puolikkaisiin

jos et
ota minua
tällaisena
en voi sille mitään

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

CXX

Pakkaspäivissä on lohdullista
ettei kukaan kiinnitä huomiota
kun silmissä kimmeltää
muutama pisara liikaa

ja raidat jäätyvät poskiin kiinni.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

CXIX

sä olet todellinen
niin elävä ja kuuma ja iholla

mä käperryn tiiviimmin sua vasten

ja meidän raja on siinä
mun farkkujen vyötärössä
jonka jättämissä jäljissä sä kuljetat sormiasi

mä olen jäätä ja särkyvää ja haurasta

ohjeessa sanotaan: sulata hitaasti

torstai 15. tammikuuta 2015

CXVIII

en ole varma
onko tämä kaikki kauneus
ollut ympärilläni aina
vai olenko vain
avannut silmäni
uudelleen

tiistai 13. tammikuuta 2015

CXVII

olisi typerää
olla nauttimatta valosta
siksi
että välillä aurinko menee pilveen

torstai 8. tammikuuta 2015

Muista

silloin
kun elämä avaa
uuden oven
ei vastata
”huomenna”

CXVI

Katso tarkkaan kulta,
mitä tähdet kertovat:

meille
ei kirjoiteta
huutomerkkejä
tai pisteitä

on vain pilkkuja
ja uusi kappale toisensa perään

CXV

tänään makasin sängyssä puoleen päivään
puristin sulta tuoksuvaa tyynyä
ja kielsin kyyneleitä tulemasta

pakotin itseni uskomaan
että meille on kirjoitettu
onnellinen loppu

tiistai 6. tammikuuta 2015

CXIV

pala palalta kokoan
itseni niistä osista
joita et huomannut poimia talteen

murtunutta muuria
sydämeni ympärillä
ei raoteta enää kenelle tahansa

joten älä luule
pääseväsi lähelle,

ei mitään henkilökohtaista rakas

lauantai 3. tammikuuta 2015

CXIII

upota sormesi niskahiuksiini
pidä
musta
kiinni
ja auta unohtamaan
kaikki

CXII

sydän lyö pari liian kireää lyöntiä
jokaisen uuden parisuhdestatuksen kohdalla

vaikka

enhän mä sun nimeä niistä etsikään